Tuetut lomat

Mitä on tuettu loma?
 

Viisi lomajärjestöä järjestää vuosittain tuettua lomaa ihmisille, joilla muuten ei olisi mahdollisuutta lomaan kodin ulkopuolella. Lomat myönnetään taloudellisin, sosiaallisin, ja terveydellisin perustein. Esm. pienituloisuus, yksinhuoltajaisuus, työttömyys, yksinäisyys ja sairaudet vaikuttavat loman saamiseen.

Lomaan kuuluu majoitus, täysihoito ja ohjelma. Lomailija maksaa omavastuuosuuden (100-150€) ja matkat lomakohteeseen.

Tuettuja lomia järjestetään eri teemoista lapsiperheille, aikuisille ja ikäihmisille. Erityisryhmien vertaistukilomat tavoittavat esm. erilaisista vammoista tai sairauksista kärsiviä ihmisiä. Tuetuilla lomilla on kohderyhmälle  suunniteltua ohjelmaa, kuten ohjattua liikuntaa, pelejä ja leikkejä.

Kuka tahansa Suomessa vakituisesti asuva voi hakea tuettua lomaa. Tuetulle lomalle voi päästä korkeintaan joka toinen vuosi.

Lomalle voi hakea viiden eri järjestön kautta. STEA tukee tuettujen lomien järjestämistä Veikkauksen tuotoista.

 

Ryhmäloma yhdistyksen kautta

Ryhmälomaa ei saatu v:lle 2023 suuren kysynnän vuoksi

Terveyskasvatusseura on jättänyt ryhmälomahakemuksen v.:lle 2023 kahdelle lomajärjestölle, joka on suunnattu ikäihmisille kevät-syyskaudelle. 

Molemmat lomajärjestöt lähettivät kielteisen päätösen. Hyvinvointilomat ilmoitti  että olemme tällä hetkellä varasijoilla ensi vuoden ryhmälomille.  Saamme lopullisen tilanteen alkuvuodesta 2023.

Hae lomaa yleisessä haussa yksin tai ystävän kanssa

Yleisessä haussa olevista lomista saa tietoa internetsivuilta tai painetusta
lomakalenterista, jota lomajärjestot lähetävät mielellään.

Jaossa päiväkahveillamme 18.10. Solaris Lomien v. 2023 lomakalenteria. Hyvinvointilomien kalenteri tulee loka- marraskuun vaihteessa ja sitä myös jaetaan päiväkahveilla.
Kalenterin voi myös hakea sihteeriltä sovitusti 040 1692215.
 

Lisätietoja:
Solaris-lomat ry 
internetsivuilta www.solaris-lomat.fi (myös sähköinen hakumahdollisuus)
sähköpostilla solaris@solaris-lomat.fi
soittamalla palvelunumeroon 0600 418 200 klo 9-12
puhelun hinta 0,07 €/ min + ppm

Hyvinvointilomat ry
puh. 010 830 3400 klo 9-12
e-mail: toimisto@hyvinvointilomat.fi

Yleishaun lomillemme on kolme hakuaikaa:

  • marraskuussa haetaan tammi-toukokuun lomille
  • maaliskuussa haetaan kesä-syyskuun lomille
  • elokuussa haetaan loka-joulukuun lomille.